Uutinen

Koronapandemia uhkaa naisten ja tyttöjen terveyttä

Uutinen
11.03.2021

Koronapandemialla saattaa olla katastrofaalisia seurauksia naisten ja tyttöjen terveydelle ympäri maailmaa. Erilaiset sulkutoimenpiteet, kuten matkustusrajoitukset ovat aiheuttaneet sen, että naisten on ollut vaikeampi saada seksuaali- ja lisääntymisterveyspalveluita. Tämä uhkaa lisätä lapsi- ja äitikuolleisuutta. Lääkärit Ilman Rajoja on tarttunut haasteeseen. Jo vuodesta 2019 olemme jakaneet pitkävaikutteista ehkäisyvalmistetta, Sayana Pressia, osana neljää eri projektia Kongon demokraattisessa tasavallassa.…

Lue lisää
Kaksi naista istuvat sairaalan pihalla. Kummallakin on sylissään vauva.

Palestiinan tilanne on esimerkki rokottamisen julmasta epätasa-arvoisuudesta

Uutinen
24.02.2021

Sairaanhoitajana olen pöyristynyt. Näin kertoo Matthias Kennes, Lääkärit Ilman Rajoja -järjestölle Länsirannalla työskentelevä sairaanhoitaja. Israel on saanut kansainvälistä huomiota koronarokottamisensa nopeasta tahdista, mutta samanaikaisesti Palestiinaan on tuotu vain kourallinen rokotteita. Tämä epätasa-arvoisuus tuntuu konkreettisesti Länsirannan palestiinalaisalueilla ja Gazassa, missä Lääkärit Ilman Rajoja toimii. Tähän mennessä Israel on onnistunut rokottamaan lähes 4,2 miljoonaa ihmistä ensimmäisellä koronarokoteannoksella.…

Lue lisää
Kuva lyhythiuksisesta miehestä, jolla on valkoinen paita ja harmaa hammari. Mies on laivan kannella.

Ei patentteja pandemiassa – viisi tarinaa kertoo miksi

Uutinen
16.12.2020

Keskellä pahinta pandemian vaihetta lääketeollisuus pyrkii maksimoimaan tuottonsa. Viime kuukausina on nähty jo useita tapauksia, joissa aineettomat oikeudet ovat hidastaneet koronan torjuntaan tarvittavien diagnostisten ja lääketieteellisten tuotteiden ja tarvikkeiden sekä lääkkeiden ja rokotteiden tuotantoa ja jakelua. Esimerkiksi Italiassa hengityskoneen 3D-tulostettujen venttiilien patentinhaltijat ovat uhanneet valmistajia oikeustoimilla. Tämä tilanne on ratkaistavissa. Maailman kauppajärjestö WTO kokoontuu 16—17.…

Lue lisää

Kätilönä Mosulissa: “ihmiset ovat lopulta hyvin samanlaisia kaikkialla”

Uutinen
11.12.2020

Mikä on saanut nuoren kätilön Rovaniemeltä suuntaamaan maailmalle humanitääriseen työhön? – Globaali vastuuntunto, tietoisuus siitä, miten etuoikeutetussa asemassa itse täällä on ja halu auttaa muita. Myös se, että oppii itsekin erilaisia asioita, kun on erityyppisissä töissä ja asuu vieraassa maassa, Pirianna listaa syitä avustustyöhön hakeutumiselleen. Opiskeluaikanaan Pirianna oli vaihdossa Sambiassa ja haaveili jo silloin lähdöstä…

Lue lisää

Pelkoa ja stigmaa Intiassa – “Korona, anna meille pallomme takaisin!”

Uutinen
05.10.2020

Intiassa Lääkärit Ilman Rajoja aloitti pandemian vastaisen työn Patnan kaupungista. Pystytimme siellä covid-19-sairaalan urheiluhalliin, jonka viereiselle tyhjälle maatilkulle naapuruston lapset tulevat pelaamaan krikettiä. Eräänä päivänä pallo lensi tontillemme. Lapset alkoivat huutaa toiselta puolelta: ”Korona, anna meille pallomme takaisin!” Kyllä, meitä kutsuttiin koronaksi. Minua huvitti se, miten osuvasti tämä kuvasi stigmaa, joka kohdistuu terveydenhuollon työntekijöihin sekä…

Lue lisää

Käärmeenpuremat tappavat enemmän ihmisiä kuin maamiinat

Uutinen
18.09.2020

Kymmenvuotiasta Awien Maguoria viedään leikkaussaliin yhdeksättätoista kertaa. Hänen oikea kätensä on vaurioitunut niin pahasti, ettei sitä voi enää pelastaa, ja se roikkuu velttona kantositeessä. Mutta ainakin hänellä on vielä käsi ja mikä tärkeintä, hän on edelleen elossa. Käärme puri Awienia kaksi kuukautta sitten hänen nukkuessaan. Kuten monet muut käärmeenpureman saaneet Saharan eteläpuolisessa Afrikassa hän ei…

Lue lisää

Sairaala Luoteis-Kamerunin kriisin sydämessä: “Ilman ambulanssia olisimme saattaneet kuolla”

Uutinen
18.09.2020

On varhainen maaliskuinen aamu ja Saint Mary Soledadin sairaalalle johtava polku on vielä hiljainen Bamendassa, Luoteis-Kamerunin pääkaupungissa. Sisäänkäynnillä muutama myyjä odottaa puusta tehtyjen myyntikojujensa takana kärsivällisesti ensimmäisiä asiakkaitaan. Aurinko paistaa jo korkealta ja kaikki vaikuttaa hiljaiselta ja rauhalliselta. On vaikea uskoa, että vain päiviä aiemmin laukaukset kaikuivat tunteja tällä alueella. Potilaiden tarinoita Hiljaisen kujan jyrkkänä…

Lue lisää

Kaikki ihmiset Morian leiriltä on evakuoitava turvaan tuhoisan tulipalon jäljiltä

Uutinen
09.09.2020

Lähes 12 000 ihmistä on pakotettu pakenemaan Morian pakolaisleiriltä Lesboksen saarella, Kreikassa, kun tulipalo levisi leirillä yöllä 8. syyskuuta. Tämänhetkisten tietojen mukaan kukaan ei kuollut palossa, mutta leiri tuhoutui lähes täysin ja ihmiset ovat nyt kaduilla ilman suojaa. Kreikan ja EU:n viranomaisten on välittömästi evakuoitava ihmiset turvaan. ”Työntekijämme näkivät, miten tuli levisi Moriassa ja roihusi…

Lue lisää

Pandemia muuttaa sururituaaleja Meksikossa: “kun ruumiinvalvojaiset kielletään, se on ihmisille hirveä shokki”

Uutinen
07.09.2020

Nainen puhuu puhelimeen otsa kiinni ikkunalasissa. Lasin takana, pyörätuolissa, hänen koronavirukseen sairastunut sukulaisensa kuuntelee naisen tsemppausta omasta puhelimestaan. Maailmanlaajuisesti on harvinaista, että perheet pääsevät tapaamaan koronaviruspotilaita, mutta täällä, Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön koronaviruskeskuksessa Meksikossa, perheenjäsenet voivat nähdä toisensa lasin läpi. ”Potilaillamme on takanaan monia menetyksiä. He menettivät kotimaansa, ja matkalla he ovat kokeneet paljon väkivaltaa.…

Lue lisää

“Meillä on paljon potilaita, jotka kuolevat hyvin nopeasti”

Uutinen
01.09.2020

Auto ajoi matalan valkoisen rakennuksen eteen, jossa Lääkärit Ilman Rajoja pyöritti COVID-19-hoitokeskusta Adenissa, Lounais-Jemenissä. Autossa oli noin 60-vuotias mies, joka yski ja haukkoi henkeään. Hän sai kammettua itsensä pyörätuoliin, jonka jälkeen työntekijät veivät hänet teho-osastolle ja antoivat happea. Neljä tuntia myöhemmin mies oli kuollut. ”Meillä on ollut paljon tällaisia potilaita, jotka kuolevat hyvin nopeasti”, kertoo…

Lue lisää
Cookie Settings