Mies kävee romumetallikasan päällä. Hän kantaa olallaan valtavaa säkkiä.
© Giulio Piscitelli
Mohammed on asunut Libyassa vuodesta 2015. Hän haluaisi palata kotimaahansa Maliin, josta pakeni alun perin konfliktin takia. Mohammed käy töissä, mutta matalan palkkatason takia hän joutuu myös keräämään romumetallia saadakseen riittävästi rahaa. Yhdestä kilosta romumetallia saa arviolta 1 Libyan dinarin (0,64€).

“Äitini täytyy tietää, että olen elossa” – työntekijämme kohtasi Tripolin pidätyskeskuksissa pakolaisten ja siirtolaisten kärsimystä

Libyan alueen vaikuttamispäällikkömme Bianca Benvenuti työskenteli Libyassa muutaman kuukauden ajan. Palattuaan kotiinsa hän halusi kertoa tapaamiensa ihmisten tarinat.

Libya ei ole turvallinen maa. Viesti on monille tuttu, ja se on myös osoitettu todeksi kerta toisensa jälkeen. Siltikään moni ei ymmärrä, mitä sillä todellisuudessa tarkoitetaan.

Joulun aikoihin Lääkärit Ilman Rajoja sai puhelinsoiton: Tripolin yliopistollisen sairaalan päivystykseen oli tuotu paperiton nainen, jota lääkärit eivät suostuneet hoitamaan. Haimme naisen ja siirsimme hänet tehohoitoon lähes välittömästi. Hänen tilansa oli vakava. Hän tarvitsi dialyysia, mutta klinikallamme ei ollut dialyysilaitetta, eikä hoidon saaminen ollut mahdollista sairaalassakaan. Hän kuoli muutaman päivän päästä. Emme koskaan saaneet selville, kuka hän oli tai mistä hän oli kotoisin. Emme pystyneet edes soittamaan hänen perheelleen kertoakseen, että hän oli menehtynyt.

Suurimmalla osalla Libyan pakolaisista ja siirtolaisista ei ole oikeuksia. He eivät voi elää normaalia elämää. Jos he joutuvat rikoksen uhriksi, he eivät voi puhua poliisille ilman pelkoa pidätetyksi tulemisesta. Jos työnantaja jättää palkan maksamatta, mitään ei ole tehtävissä. Ulkona kävellessä saattaa joutua kiinniotetuksi ja kuljetetuksi pidätyskeskukseen.

Hasan ja Omar – nuorten tarinat koskettivat

TAPASIN Libyassa 17-vuotiaan Hasanin. Hänen silmissään näkyi surua, mutta hän tuijotti jalkojaan, eikä halunnut näyttää ahdinkoaan.

”Olen matkustanut monissa paikoissa Afrikassa, mutta en ole koskaan nähnyt valkoisen miehen tulevan kohdelluksi samalla tavalla kuin valkoiset ihmiset Libyassa kohtelevat meitä mustia ihmisiä. Syömme lattialla – samalla lattialla, jolla nukumme ja samassa huoneessa, jossa käymme vessassa. Se on ällöttävää. Minkälainen ihminen pakottaa toisen elämään näin?”

Hasanin kädet ovat työn jäljiltä niin kuivat, että iho kuoriutuu irti. Hän tuli Libyaan töihin, jotta voisi lähettää rahaa kotiin perheelleen. Viimeisen vuoden aikana moni työnantaja on kuitenkin jättänyt palkat maksamatta. Hänen asuinpaikkansa on turvaton, ja Hasan nukkuukin täysin pukeissaan, koska saattaa tulla ryöstetyksi yön aikana.

TÄMÄNKALTAISET tarinat ovat yleisiä niissä Tripolin kaupunginosissa, joissa pakolaiset ja siirtolaiset elävät. Rikollisjengit ja miliisit kohdistavat toimintaansa juuri näihin yhteisöihin. Varastettavaa ei juurikaan ole, mutta pahimmassa tapauksessa henkensä voi menettää jopa puhelimen takia. Pelko on tunteista yleisimpiä.

”Kun ryöstäjät tulevat, kaikki juoksevat karkuun. Mutta minä en voi, joten piiloudun peittojen alle ja toivon, ettei minua löydetä.”

TÄÄLLÄ tapasin myös Osmanin. Hän on nuori poika, jolla on leveä hymy. Hän pakeni Somaliasta sodan takia ja päätti matkustaa Eurooppaan.

Vammojen hoito on Libyassa vaikeaa, koska monilla ei ole pääsyä terveydenhuoltoon.

Sinä yönä, kun hän oli nousemassa huteran veneen kyytiin Tripolissa, poliisit tekivät ratsian ihmissalakuljettajan taloon. He jahtasivat Osmania, ja hän putosi yhden kerroksen korkeudesta. Sen jälkeen kävely on ollut vaikeaa. Hän on jumissa sortumaisillaan olevassa rakennuksessa sijaitsevassa pienessä ja pimeässä huoneessa, joka näyttää enemmänkin luolalta.

”Kun ryöstäjät tulevat, kaikki juoksevat karkuun. Mutta minä en voi, joten piiloudun peittojen alle ja toivon, ettei minua löydetä.”

Kuten monet muutkin, Hasan ja Osman päättivät yrittää Välimeren yli Eurooppaan. He joutuivat Libyan rannikkovartioston pysäyttämiksi, kuten 15 000 muutakin ihmistä vuosien 2020 ja 2021 aikana. Heidät palautettiin Libyaan, missä monet heistä suljettiin pidätyskeskuksiin.

“Voitko vedota vartijoihin, jotta he antaisivat minun soittaa äidilleni?”

KUN vierailin ensimmäistä kertaa pidätyskeskuksessa Tripolissa, näin jotain tuttua. Seinällä oli Italian kansainvälisen yhteistyön viraston tarra, joka mainosti, että Italia oli rahoittanut keskusta osana kestävän maahanmuuton ohjelmaansa. Minua hävetti ajatella, että veronmaksajana rahojani päätyi tänne.

Menin yhdessä lääkintatiimimme kanssa pääselliin, jossa annoimme vangituille ihmisille runsaskalorista Plumpy’Nut-pähkinätahnaa, jota annamme yleensä lähinnä aliravituille lapsille. Pidätyskeskuksissa sitä jaetaan aikuisille, koska he eivät saa riittävästi ruokaa. Työntekijämme ovat todistaneet Tripolissa vakaviakin aliravitsemustapauksia, ja toivomme, että pähkinätahnan avulla voimme helpottaa tilannetta.

PIDÄTETYT kyykkivät pitkissä riveissä, kantapäät irti maasta ja selät kaarella. Silmät katsovat maata. Edessäni on noin 150 ihmistä, mutta he mahtuvat pieneen tilaan. Olen kuullut jonkun joskus sanovan, että on poliittinen ele katsoa siirtolaista silmiin, koska se palauttaa heille heidän ihmisyytensä. Tuona hetkenä ymmärsin, että tämä oli totta.

Moni, joille puhuin, oli menettänyt kaiken toivon. He kulkivat noidankehässä ilman ratkaisuja, valintoja tai vaihtoehtoja. He eivät voineet palata kotiin, he eivät voineet jäädä näihin olosuhteisiin pidätyskeskukseen, he eivät voineet jäädä Libyaan, eivätkä he voineet päästä Eurooppaan. He olivat yrittäneet, mutta matka oli keskeytetty joka kerta.

TAPASIN joukon ihmisiä, jotka olivat selviytyneet haaksirikosta. Keskustelin miehen kanssa, joka menetti onnettomuusyönä veljensä. ”Voitko vedota vartijoihin, jotta he antaisivat minun soittaa äidilleni?” hän aneli. ”Hän varmasti ajattelee, että minäkin olen kuollut. Äitini täytyy tietää, että minä selvisin.”

Me emme saa tottua Libyan tilanteeseen

Libyassa työskentelemieni kuukausien aikana pohdin jatkuvasti samoja kysymyksiä: Miksi ihmiset eivät ymmärrä, mitä Libyassa tapahtuu? Ajattelemmeko, että Libya on liian kaukana ja ettei siellä tapahtuvat asiat kosketa meitä? Ovatko kärsivät ihmiset meidän silmissämme liian vieraita?

Jo jonkin aikaa olen kuullut puhetta siitä, että ihmiset eivät enää jaksa kuunnella tarinoita Libyasta. Sitä sanotaan myötätuntouupumukseksi. Tällaista uupumista et kuitenkaan löydä meidän työntekijöistämme, jotka ovat käyneet jo vuosien ajan päivittäin Tripolin pidätyskeskuksissa ja yhteisöissä huolehtimassa siitä, että ihmiset saavat hoitoa. Joka päivä he todistavat pakolaisten ja siirtolaisten kärsimystä, hyväksikäyttöä, turvattomuutta ja pulaa terveydenhuollosta.

Yhtenä rankimmista päivistä kollegani liikuttui, eikä pystynyt peittämään kyyneliään. Hän pyyteli anteeksi ja selitti, ettei tilanteeseen voi koskaan oikeastaan tottua. Hyvä näin: meidän ei pitäisikään tottua tähän.

Bianca Benvenuti, Libyan alueen vaikuttamispäällikkö, Lääkärit Ilman Rajoja

Isä ja poika odottavat laivan saapumista Italiaan öisen pelastusoperaation jälkeen.

Pakolaiset ja siirtolaiset

Lue, kuinka Lääkärit Ilman Rajoja auttaa pakolaisia ja siirtolaisia ympäri maailmaa.
Lue lisää
© Kevin McElvaney

Uutinen

Pieni lapsi nojautuu auki olevalle ikkunalle. Hän katsoo suoraan kameraan.
Etiopia

Siviilit ammuskelun kohteena Etiopiassa: “Käännyin ympäri ja aloin juosta, sitten minua ammuttiin”

Lue lisää
Kaksi lääkäriä tutkivat tutkimuspöydällä makaavaa lasta.
Nigeria

Nigerialainen lääkäri vetoaa: hoidamme oman osuutemme, mutta ilman rokotteita emme pysty päättämään tätä pandemiaa

Lue lisää
Sairaanhoitaja kirjoittaa muistiinpanoja potilaan sängyn vieressä olevaan kansioon. Potilas makaa sairaalasängyssä ja hänellä on happimaski. Vieressä kaksi muuta miestä, joilla on kasvomaskit.
Irak

Yhä useampia kuolleita, yhä nuorempia uhreja – Kun sairaala tulvii potilaita, lääkäri joutuu valitsemaan, kuka saa hoitoa ja kuka ei

Lue lisää
Kaksi sairaalahKaksi potilasta makaa sairaalasängyissä. Vierellä on sairaalalaitteita.

Epäonnistuneet koronatoimet ovat ajaneet Brasilian humanitaariseen katastrofiin

Lue lisää
Pieni tyttö seisoo palaneen auton rungon päällä. Hänellä on päällään mekko, ja säären ympärille on kääritty sideharsoa.

Vuosikymmen sotaa syyrialaisten silmin: 5 tarinaa selviytymisestä

Lue lisää
Etiopia

Tigrayn kriisi: ”Kärsimme lääketieteellisen hoidon puutteesta”

Lue lisää
Kaksi naista istuvat sairaalan pihalla. Kummallakin on sylissään vauva.

Koronapandemia uhkaa naisten ja tyttöjen terveyttä

Lue lisää
Kuva lyhythiuksisesta miehestä, jolla on valkoinen paita ja harmaa hammari. Mies on laivan kannella.
Palestiina

Palestiinan tilanne on esimerkki rokottamisen julmasta epätasa-arvoisuudesta

Lue lisää

Ei patentteja pandemiassa – viisi tarinaa kertoo miksi

Lue lisää
Irak

Kätilönä Mosulissa: “ihmiset ovat lopulta hyvin samanlaisia kaikkialla”

Lue lisää
Intia

Pelkoa ja stigmaa Intiassa – “Korona, anna meille pallomme takaisin!”

Lue lisää
Etelä-Sudan

Käärmeenpuremat tappavat enemmän ihmisiä kuin maamiinat

Lue lisää
Kamerun

Sairaala Luoteis-Kamerunin kriisin sydämessä: “Ilman ambulanssia olisimme saattaneet kuolla”

Lue lisää
Kreikka

Kaikki ihmiset Morian leiriltä on evakuoitava turvaan tuhoisan tulipalon jäljiltä

Lue lisää
Meksiko

Pandemia muuttaa sururituaaleja Meksikossa: “kun ruumiinvalvojaiset kielletään, se on ihmisille hirveä shokki”

Lue lisää
Jemen

“Meillä on paljon potilaita, jotka kuolevat hyvin nopeasti”

Lue lisää
Cookie Settings