Poika makaa sairaalasängyssä. Hänen päänsä ympärillä on kääreitä.
© MSF/Tom Casey
12-vuotias Samiullah sai ampumavamman päähänsä toukokuussa. Hänen perheensä joutui kulkemaan puutarhojen läpi ja joen yli kiertääkseen yhteenotot matkalla Boostin sairaalaan. Kiertoreitin takia matka kesti 2,5 tuntia.

Afganistanin yhteenotot yhä intensiivisempiä: “Tilanne on ollut kauhea jo kuukausia, mutta nyt se on pahentunut entisestään”

Taistelut Afganistanissa ovat olleet intensiivisiä jo toukokuusta asti, mutta viime viikkoina yhteenotot Afganistan armeijan ja Afganistanin islamilaisen emiraatin (tunnetaan myös nimellä Taleban) välillä ovat muuttuneet yhä rajummiksi ja siirtyneet lähemmäs urbaaneja alueita, kuten Lashkar Gahin kaupunkia Helmandin provinssissa.

“Tiheästi asutuilla alueilla on ollut jatkuvaa ammuskelua, ilmaiskuja ja kranaattitulitusta. Taloja pommitetaan, ja useat ihmiset ovat saaneet vakavia vammoja”, kertoo Sarah Leahy, Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön (MSF) Helmandin projektin koordinaattori.

“Nämä luvut ovat ennenkuulumattomia.”

“Kaupunkialueilla tapahtuva taistelu vaikeuttaa toimintaamme: henkilökuntamme on osa paikallista yhteisöä, ja kuten muut alueen ihmiset, he pelkäävät lähteä kodeistaan. Tilanne on yksinkertaisesti liian vaarallinen, ja elämä on pysähtynyt. Jotkut kollegoistamme ovat jopa alkaneet yöpyä sairaalassa. Se on paitsi turvallisempaa myös mahdollistaa sen, että he voivat jatkaa potilaiden hoitamista. Tilanne on ollut kauhea jo kuukausia, mutta nyt se on pahentunut entisestään.”

HAASTEISTA huolimatta Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön tukema Boostin sairaala jatkaa edelleen toimintaansa, ja traumahoitoon liittyvät tarpeet ovatkin lisääntyneet viime viikon aikana.

“Vain yhden päivän aikana leikkasimme 10 potilasta, jotka olivat loukkaantuneet väkivallan seurauksena. Nämä luvut ovat ennenkuulumattomia toiminnassamme tällä alueella, koska emme ole Lashkar Gahin alueen pääasiallinen traumahoidon tarjoaja”, selittää Leahy. ”Ennen viime viikkoa hoidimme keskimäärin kahta sodassa haavoittunutta potilasta per päivä.”

Vammoja pääasiallisesti hoitavan traumakeskuksen toiminnasta vastaa toinen organisaatio, joka on tällä hetkellä kovan paineen alla. Potilaat, joita ei voida ottaa vastaan, ohjataan Boostin sairaalaan.

HEINÄKUUN 29. ja 31. päivien välillä Lääkärit Ilman Rajoja hoiti 70 sodassa haavoittunutta potilasta. 3.5.-31.7. välisenä aikana työntekijämme hoitivat 482 haavoittunutta, joista lähes kaikkien (92%) vammat johtuivat ammuksista ja luodeista. Hoidettavista neljäsosa (26%) oli alaikäisiä. Lääkärit Ilman Rajoja hoitamat potilaat muodostavat kuitenkin vain murto-osan kaikista niistä ihmisistä, jotka ovat loukkaantuneet väkivallan seurauksena.

“He odottavat siihen asti, ettei lähdön viivyttäminen ole enää mahdollista: kun heidän läheisensä ei ole avannut silmiään kahteen tai kolmeen päivään, hengitys on pinnallista tai hän ei reagoi.”

YHTEENOTOT lisäävät myös muita terveydenhuoltoon liittyviä tarpeita. Koska Helmandin provinssissa on pulaa toimivista ja hintatasoltaan kohtuullisista sairaanhoitolaitoksista, Boostin 300 potilaspaikan sairaala tarjoaa muun muassa tärkeitä vastasyntyneiden, äitiys- ja lapsiterveys-, tehohoito-, aliravitsemus- ja kirurgisia palveluita.

Toukokuusta alkaen henkilökuntamme on kuitenkin huomannut, että potilaiden tilat ovat huomattavasti vakavampia heidän saapuessaan sairaalaan. Tämä on seurausta siitä, että hoidon tarpeesta huolimatta potilaat ovat joutuneet odottamaan kotonaan taisteluiden laantumista tai käyttämään vaarallisia kiertoreittejä matkallaan sairaalaan.

“Meillä on ollut potilaita, jotka ovat jääneet ristituleen. Sen lisäksi, että heillä on esimerkiksi vaikea ripuli, heillä on luodin osuma olkapäässä tai jalassa”, kuvailee päivystys- ja tehohoito-osastolla työskentelevä lääkärimme.

“Konfliktin takia ihmiset harkitsevat tarkkaan, lähtevätkö he sairaalaan vai ei. He odottavat siihen asti, että lähdön viivyttäminen ei ole enää mahdollista: kun heidän läheisensä ei ole avannut silmiään kahteen tai kolmeen päivään, hengitys on pinnallista tai hän ei reagoi. Sairaanhoidollisesta näkökulmasta katsoen silloin on kutakuinkin jo liian myöhäistä.”

HOITOON pääseminen on kuitenkin vasta ensimmäinen askel, ja konfliktin seuraukset ovat myös pitkäaikaisia. Kumpaankin käteensä luotivammoja saanut potilas selittää: “Koko perheeni on riippuvainen minusta, mutta pelkään, että tulevaisuudessa en voi työskennellä vammojeni takia. Perheeni elättäminen tulee olemaan todella vaikeaa. Olen lähtenyt kodistani, enkä voi palata sinne.”

Taisteluiden vaikutus näkyy myös selvästi työntekijöissämme. ”Terveydenhuollon henkilöstö on uupunutta. Tekemämme työ ja kaikkien näiden potilaiden näkeminen on todella vaikeaa. Sen lisäksi henkilökunnan jäsenet joutuvat käsittelemään myös työn ulkopuolisia paineita ja huolia”, yksi lääkäreistämme kertoo.

Lääkärit Ilman Rajoja jatkaa toimintaansa Boostin sairaalassa, minkä lisäksi järjestöllä on neljä muuta projektia Heratissa, Kandaharissa, Khostissa ja Kunduzissa.

Jaa sosiaalisessa mediassa:

Uutinen

Kolme työntekijää, joilla on yllään Lääkärit Ilman Rajoja -järjestön liivi, sekä kolme paikallista ensihoitajaa kävelee kadulla kuvan oikealla puolella selkä kohti kameraa. Vasemmalla näkyy ambulanssi.
Palestiina

Paljon “punaisia” potilaita – väkivalta Länsirannalla kiihtyy hälyttävästi

Lue lisää
Potilas ja sairaanhoitaja junassa.
Ukraina

Sisua vaativa matka: 36 tuntia potilaiden hoitoa junassa

Lue lisää
Työntekijä puhuu radiopuhelimeen Geo Barents -meripelastusaluksessa.

Tuhannet vetoavat kanssamme: eduskunnan ja hallituksen pitää turvata humanitaariset periaatteet

Lue lisää
Palestiina

Lääkärit Ilman Rajoja Gazassa: sairaalat täynnä, ambulanssit eivät pääse liikkeelle iskujen vuoksi 

Lue lisää

Marokon maanjäristys: arviointiryhmämme on paikalla

Lue lisää
Sudan

Kirje työntekijältämme: “Tilanne on katastrofaalinen”

Lue lisää
Palestiina

Israelin pakkotoimet heikentävät ihmisten terveyttä Masafer Yattassa

Lue lisää
Haiti

Toimintamme Haitissa on uhattuna Port-au-Princen turvallisuusongelmien vuoksi

Lue lisää
Äiti syöttää lapselleen aliravitsemuksen hoitoon kehitettyä ravinnerikasta maitoa ruiskun avulla Absin sairaalassa sijaitsevassa terapeuttisessa ruokintakeskuksessa Jemenissä.
Jemen

Jemenin lapsilla on paljon akuuttia aliravitsemusta – 5 syytä tilanteeseen

Lue lisää
Kongon demokraattinen tasavalta

Hiv/aids Kongon demokraattisessa tasavallassa: Vaikka edistystä on tapahtunut, haasteita on yhä valtavasti 

Lue lisää
Haiti

Haiti on terveyskatastrofin partaalla

Lue lisää
Somalia

Viisi faktaa kuivuudesta, aliravitsemuksesta ja tautien leviämisestä Somaliassa

Lue lisää
Uganda

Neljä kysymystä ja vastausta Ugandan ebolatilanteesta

Lue lisää
Ukraina

Yli 200 psykiatrista potilasta evakuoitu lääkintäjunalla Harkovasta Kiovaan

Lue lisää

Maailman ensimmäinen hepatiitti E -rokotuskampanja järjestettiin Etelä-Sudanissa

Lue lisää
Nigeria

Ravitsemuskriisi uhkaa lasten henkeä Nigeriassa

Lue lisää
Cookie Settings